Perustelut Paleolle







Ajattelin tässä postauksessa avata hieman niitä argumentteja, jotka saivat mut vakuuttumaan paleoruokavalion järkevyydestä. Olen kai osittain pohjimmiltani skeptinen tutkijanörtti, joka vaatii selkeät ja uskottavat perustelut esitettyjen argumenttien tueksi. Välillä tämä kuulemma käy vähän raskaaksi lähimmäisilleni… Mutta siitä oli toisaalta hyötyä tutkijan työssäni, jolloin pidin erityisesti kirjallisuuskatsausten tekemisestä ja niihin liittyvän aineiston keräämisestä ja analysoinnista.


Evoluutiobiologia

Olennaisin perustelu paleoruokavaliolle on sen pohjautuminen evoluutiobiologiaan. Geenit määrittelevät kaikkien elävien olentojen tarpeet unen, ravinnon ja liikunnan suhteen. Näin on myös ihmisellä. Geenit taas muokkautuvat ja valikoituvat luonnonvalintaan perustuvan evoluution kautta vallitsevaan ympäristöön soveltuviksi. Ne yksilöt, joiden geenit ovat soveltuvimpia selviytymään kyseisessä ympäristössä, jatkavat sukuaan ja siten heidän geeniperimänsä siirtyy eteenpäin.

[quote float=”right”]Tuntuu itsestään selvältä, että leijonille syötetään eläintarhassa lihaa ja seeproille heinää.[/quote]Evoluutio on biologian perusparadigma, jonka kautta kaikkia biologisia tapahtumia ja olentoja, kuten ihmistä ja sen hyvinvointia, tulisi tarkastella. Evoluutiobiologi Theodosius Dobzhansky aikanaan (vapaasti suomennettuna) totesikin: “Mikään biologiassa ei ole järkevää, paitsi jos sitä tarkastelee evoluution kautta”.  Tämän lauseen Loren Cordain väänsi loogisesti kirjassaan The Paleo Answer muotoon “Mikään ravitsemuksessa ei ole järkevää, paitsi jos sitä tarkastelee evoluution kautta”. Tämä on asia, jonka itse ymmärsin vasta paleoon tutustuttuani. Olin jo pidempään pohdiskellut, mikä voisi olla ihmiselle optimaalinen ruokavalio ja voisiko se olla erilainen meille Pohjolassa eläville, kuin esimerkiksi Välimeren alueen kansoille, joilla maatalous oli ollut isossa roolissa ruuan tuotannossa jo pidempään. Pohdiskeluistani huolimatta en osannut yhdistää ruokavaliota ja evoluutiota tarpeeksi vahvasti toisiinsa. Ja paleoon tutustuttuani selvisi, että geenimme ovat käytännössä identtiset kivikautisten esi-isiemme kanssa, eli optimaalinen ruokavalio on oletettavasti hyvin saman suuntainen koko maapallon väestölle. Tämä yhteyden puuttuminen evoluution ja ihmisen ruokavalion ja yleisemminkin hyvinvoinnin tarkastelussa on johtanut siihen suohon jossa nyt olemme. Tarkastelemalla ruokavaliota evoluutiobiologiaan perustuen saamme välittömästi vihjeitä siitä, mikä voisi olla meidän lajillemme soveltuvaa syötävää ja mikä ei.

Tuntuu itsestään selvältä, että leijonille syötetään eläintarhassa lihaa ja seeproille heinää, koska niitä ne syövät villinä eläessäänkin. Ne ovat näille lajeille ominaista ruokaa ja sillä ne pysyvät terveinä. Mitä kauemmaksi villistä luonnosta tulemme, sitä vaikeammalta vaikuttaa tämän evoluution kautta muodostuneen ruokavalion ja hyvinvoinnin välisen yhteyden ymmärtäminen. Esimerkiksi koiranruoka poikkeaa isosti siitä mitä koirat villinä söisivät ja olettaisin, että tämä on yksi syy sille, miksi koiratkin kärsivät nykyään diabeteksesta. Ihmisten kohdalla olemme yleisesti vielä enemmän kujalla siitä, mikä voisi olla järkevää ravintoa ja mikä ei. Jos ravitsemussuosituksissa olisi ymmärretty ottaa huomioon evoluutionäkökulma (joka esimerkiksi eläintarhaeläimiä ruokittaessa vaikuttaisi olevan itsestäänselvyys), emme mitä luultavimmin olisi tilanteessa, jossa yli 70% ravinnosta tulee ruuista, jotka eivät ole lajillemme ominaisia. Emmekä siten varmasti olisi länsimaissa näin sairaita.



Luonnonkansojen terveys Perustuen useisiin tietolähteisiin, kuten antropologisiin ja historiallisiin aineistoihin sekä tieteellisiin tutkimuksiin, metsästäjä-keräilijät ja muut luonnollista elämäntapaa noudattavat kansat ja heimot ovat vanhaan ikään asti käytännössä vapaita kroonisista sairauksista ja he ovat ulkonäöltään urheilullisia, lihaksikkaita ja vähissä rasvoissa. Jos näiden kansojen edustajat ryhtyvät elämään länsimaisen elämäntavan mukaisesti ja syömään omasta luonnollisesta ruokavaliostaan poikkeavaa ruokavaliota, alkavat länsimaiset krooniset sairaudet vaivata heitäkin. Vaikuttaisi siis, että modernin maailman mukanaan tuomien elämäntapojen ja ruokavalion suuri poikkeama siitä ympäristöstä, johon geenimme ovat tottuneet, on useimpien kroonisten tautien taustalla.

Relevantti tieteellinen tutkimus Paleosta itsestään ei ole vielä tehty montaakaan tutkimusta, mutta ne jotka on tehty, ovat jo osoittaneet sen olevan erittäin tehokas ruokavalio elämäntapasairauksien hoidossa. Ésimerkkeinä on vaikkapa tämä, jossa paleoruokavaliota noudattaen parannettiin 12 viikossa 22 ylipainoista koehenkilöä metabolisesta oireyhtymästä. Tai tämä, jossa paleoruokavalio päihitti suositusten mukaisen ruokavalion sydänsairauksien riskitekijöiden muuttumisen osalta.



Kolme isoa asiaa terveyden taustalla ovat ehjä suolenseinämä, tulehdus ja insuliinin hallinta. Näistä kirjoitin enemmän Mikä nykymenossa mättää -tekstissä. Paleotyylillä syömällä poistat ruokavaliosta suurimman osan vatsaa ärsyttävistä ja vuotavaa suolta aiheuttavista ruoka-aineista, vähennät tulehdusta ja hallitset helposti insuliinitasoja. Tämän takia kaikki vuotavaan suoleen, tulehdukseen ja insuliinitasoihin liittyvä tutkimus tukee myös paleon terveellisyyttä, vaikka niissä ei itse paleota tutkittaisikaan. Esimerkkinä paleotutkimuksista ja muista asiaa tukevista tuloksista on vaikkapa Cordainin ja kumppaneiden vastine US Newsin ruokavalioraadille.

Puhun relevantista tieteellisestä tutkimuksesta, koska huonosti toteutettuja ja virheellisiä johtopäätöksiä tuottaneita tutkimuksia on nykyään pilvin pimein. Tuntuukin siltä, että tutkimusdataa on nykyisin niin paljon, että sen avulla pystyy perustelemaan mitä tahansa, jos yleisö ei ole valmis, tai sillä ei ole mahdollisuuksia tutustua lähteinä käytettyyn tutkimukseen. Hyvänä esimerkkinä epärelevantista tutkimuksesta on hiljattain uutisoitu tutkimus, jonka mukaan punaisen lihan syöminen lisää kuoleman riskiä. Tämä tulos saatiin muutaman vuoden välien lähetettyjen kyselylomakkeiden tiedoista, eli se on epidemiologinen väestötason tutkimus, jolla ei voida osoittaa syy-seuraus –suhteita, vaan ainoastaan pyrkiä havaitsemaan assosiaatioita. Näissä tutkimuksissa on useimmiten niin paljon johtopäätösten tekoa sekoittavia seikkoja, että niistä on hyvin vaikeaa päätellä yhtään mitään. Tämäkin perusteeton lihan syömisen mukamas negatiivisia terveysvaikutuksia esittelevä epidemiologinen tutkimus ja sen laajalle levinnyt uutisointi osoitettiin tieteellisesti perusteettomaksi Robb Wolfin, Denis Mingerin ja Zoe Harcomben toimesta. Mikään oleellinen tutkimus ei tietääkseni ole osoittanut lihapitoisen ruokavalion haitallisia vaikutuksia terveydelle.

Ymmärryksemme ihmisestä kokonaisuutena on yhä varsin vajavainen, eikä läheskään kaikkeen löydy vielä tieteellisesti pätevää, tutkimuksiin nojaavaa todistusaineistoa. Sen takia tarkasteltaessa aiheita, joista tieteellistä varmuutta ei vielä ole, voi paleonäkökulmaa käyttää apuna pääteltäessä mikä voisi olla terveellistä ja mikä ei.



Käytännön havainnot

Vaikka kaikkea ei olekaan vielä tieteellisesti todistettu, vaikuttaisi paleotyyppinen ruokavalio toimivan käytännössä todella hyvin useiden erilaisten elämäntavoista johtuvien ongelmien ratkaisussa, hoidossa tai ehkäisyssä, oli kyseessä sitten ylipaino, autoimmuunitaudit tai syöpä. Mun kokemuksien mukaan ihmisten hyvinvointi, terveys ja suorituskyky paranevat lähes poikkeuksetta heidän siirtyessään paleoruokavalioon, riippumatta siitä, mitä he ovat aikaisemmin syöneet.

Poimin tähän muutaman tunnetumman esimerkin paleoruokavalion tehosta eri tilanteissa.

Professori Arthur De Vanyn vaimo ja poika sairastuivat 1-tyypin diabetekseen ja De Vany halusi löytää keinon hallita heidän verensokeriaan insuliinin sijaan ruokavalion avulla. Yrityksen ja erehdyksen kautta hän päätyi ruokavalioon, jota kutsuu New Evolution Dietiksi. Tämä on käytännössä vähähiilihydraattinen paleoruokavalio.

Lääkäri ja tutkija Terry Wahls kärsi vakavasta MS-taudista, joka vei hänet rullatuoliin. Wahls perehtyi asiaan ja alkoi omien löydöstensä perusteella muodostaa ruokavaliota, joka parantaisi hänen MS-taudin oireitaan. Ruokavaliosta muodostui paleoruokavalio ja nykyään Wahls kävelee, ratsastaa ja pyöräilee ja hoitaa muita MS-tautia sairastavia kehittämällään ruokavaliolla.

John Welbourn pelasi pitkän uran amerikkalaisen jalkapallon kovimmassa sarjassa NFL:ssa. Uransa aikana Welbourn kehitti tutkimustietoon ja omiin kokemuksiinsa perustuen ruokavaliota, jolla hän pystyisi maksimoimaan suorituskykynsä. Ruokavalio johon hän päätyi on paleoruokavalio, jossa maitotuotteet ovat ”harmaalla alueella” ja tätä ruokavaliota hän suosittelee kehittämänsä suositun CrossFit Footballin seuraajille.

Chris Kresser on Kalifornialainen integraalisen lääketieteen harjoittaja, joka hoitaa kroonisista sairauksista kärsiviä potilaita, jotka usein eivät ole löytäneet apua muualta. Chris käyttää hoitojensa lähtökohtana paleoruokavaliota.

Neljä erilaista tilannetta ja tarvetta, yksi yhteinen tekijä: paleoruokavalio.

Tämän takia Robb Wolfin lanseeraama ”see how you look, feel and perform” on mun mielestä edelleen relevantti. Kokeile paleota 30 päivää ja tarkastele miten vointisi, kehonkoostumuksesi ja suorituskykysi kehittyy. Oma hyvinvointi kai lopulta on se tärkein mittari.

Yhteenveto

Lopullista sanaa ruokavalioiden paremmuusjärjestyksestä ei varmasti ole vielä sanottu, mutta mielestäni mitään muuta ruokavaliota ei tue yhtä kattava lista perusteluja kuin paleota. Ja perusteluista tärkeimpänä näen sen, että mikään muu ruokavalio ei perustu biologian perustana olevaan evoluutioon.

Tässä oli mun perusteluja sille, miksi paleo konseptina on fiksu ja oleelliseen argumentaatioon perustuva. Tulevassa postauksessa tulen esittelemään omia näkemyksiäni siitä, mitä paleo on ja mitä se ei ole ja miten koko ajatusmaailmaa mun mielestä kannattaisi lähestyä.

Mikä sinut on vakuuttanut paleosta tai onko jotain minkä takia vielä epäröit sen kokeilemista? Minkälaiset seikat saavat sinut kokeilemaan uutta ruokavaliota? Luotatko enemmän tieteelliseen todistusaineistoon vai muiden kokemusperäisiin onnistumisiin? Jätä viestisi kommenttikenttään, jatketaan keskustelua siellä!

0 views