Onks viljoi näkyny? Osa 1


Ei mun lautasella enää yli vuoteen.

Oman nuoruudenajan komediaelokuvaa mukaileva otsikko on viljoja käsittelevälle artikkelille siinä mielessä huono, että viljojen syömisen vaikutuksissa ihmisen terveyteen ei ole mitään hauskaa. Viljaa, ja varsinkin täysjyväviljaa, pidetään terveellisen ruokavalion perustana. Tälle on kuitenkin vaikeaa löytää mitään perusteluja. Esittelen alla useita eri lähteistä poimittuja tekstejä, joiden lukemisen jälkeen uskon, ettei viljoja näy enää sunkaan lautasella.


Omat kokemukset

Blogin ensimmäisessä postauksessa kuvasin lyhyesti, miten mun paleon vetäminen alkoi ja miten sen jälkeen vatsavaivat loppuivat. Katsotaan hieman tarkemmin viljojen osuutta. Paleon aloittamisen aikoihin olin kärsinyt jo pidempään lievistä flunssan tyyppisistä oireista, en ollut varsinaisesti kunnolla kipeä, mutta silti olin jotenkin tukkoinen, nuhainen ja väsynyt. Noin kuukauden paleon vetämisen jälkeen lääkärille tuli mieleen, että katsotaan verikokeen avulla, onko mulla keliakia. Ajattelin, että testissä ei varmaan näy keliakiaa, koska olen ollut viljattomalla jo reilun kuukauden. Joten testiä edeltävänä iltana rupesin tankkaamaan gluteenia syömällä leipää. En kuitenkaan ehtinyt syödä kuin reilun puolikkaan ruispalan, kun vatsa alkoi tulemaan kipeäksi. Hyvin nopeasti vatsa turposi palloksi ja tuli niin kipeäksi, että jouduin kävelemään loppuillan kumarassa. Gluteenitankkaus jäi siis puolikkaaseen ruispalaan. Verikokeista ei löytynyt viitteitä keliakiasta, mutta oma kokemus kertoi jotain ihan muuta gluteeniherkkyydestä. Sama havainto toistui myöhemmin, jos vahingossa söin gluteenia sisältävää ruokaa esimerkiksi ravintolassa. Jopa gluteenittomaksi markkinoitu Kukko-olut aiheutti mulla vatsanväänteitä ja turpoamista. Kukko ei ole luonnollisesti gluteenitonta, mutta siinä on niin vähän gluteenia, että se on keliaakikoille ”sallittu”. Mulle sekään ei siis ole sallittu, vaikka en virallisesti keliaakikko olekkaan. Kummallista?

You want proof? I’ve got proof!

Ei tarvitse olla keliaakikko kärsiäkseen gluteenin aiheuttamista ongelmista.[/quote]


Muttaku mulla ei ole keliakiaa

Ei tarvitse olla keliaakikko kärsiäkseen gluteenin aiheuttamista ongelmista. Käytännön kokemuksissa havainnoitu gluteeniherkkyys on todettu myös tieteellisessä tutkimuksessa . Kyseisen tutkimuksen mukaan gluteeniherkkyys voi aiheuttaa ärtyneen suolen oireyhtymän kaltaisia vatsavaivoja, väsymystä, päänsärkyä ja ajatusten tukkoisuutta. Robb Wolf on useasti maininnut olevansa tieteellisten näyttöjen ja käytännön kokemusten valossa vakuuttunut siitä, että kaikki ihmiset ovat enemmän tai vähemmän herkkiä gluteenille.


Robb + Meri = täyttä dynamiittia!

Toimintaterapeutti Meri Pekkanen on suomentanut Robb Wolfin The Paleo Solution kirjan viljoja käsittelevän kappaleen blogiinsa. Jos ette lue mitään muuta mun linkittämää juttua tästä postauksesta, niin lukekaa Merin suomennos Robbin tekstistä. Rautaista asiaa ja kattavat perustelut sille, miksi meidän ihmisten ei kannata käyttää viljaa ravintona.


Kaikki mitä jaksat lukea viljoista ja enemmänkin

Viljat, ihmiskunnan kaksiteräinen miekka” -artikkeli on Loren Cordainin laaja kirjallisuuskatsaus viljoista. Tekstissä Cordain käy läpi ihmiskunnassa havaittuja muutoksia siirryttäessä metsästäjä-keräiljä ruokavaliosta viljoihin perustuvaan ruokavalioon. Hän muun muassa toteaa 51 lähteeseen perustuen, että populaatioiden terveys heikkeni ja elinikä lyheni siirryttäessä metsästäjä-keräilijöistä maanviljelijöiksi. Todisteiden perusteella tämän päätellään johtuneen maanviljelijäpopulaatioiden siirtymisestä viljapainotteiseen ruokavalioon.

Cordain tarkastelee seikkaperäisesti erilaisia vitamiinien, mineraalien ja proteiinien puutostiloja, joita voi syntyä, kun viljat muodostavat suuren osan ruokavaliosta. Puutostilat voivat johtua joko viljojen ravinneköyhyydestä tai niiden sisältämistä antiravinteista, jotka estävät mineraalien tai vitamiinien imeytymistä. Artikkelissaan Cordain esittelee suuren määrän viljoissa olevia, ihmiselle haitallisia ainesosia ja pitkän listan autoimmuunisairauksia, joita viljapitoinen ravinto voi aiheuttaa. Artikkelissa nimettyjä autoimmuunisairauksia ovat muun muassa 1-tyypin diabetes, reuma, Sjögrenin syndrooma ja MS-tauti. Psykologisista ja neurologisista sairauksista viljojen syömiseen on artikkelissa yhdistetty epilepsia, autismi ja skitsofrenia.

Cordain toteaa artikkelin yhteenvedossa:

Johtuen viljojen ravintosisällön ja ihmisen evoluution kautta kehittyneiden ravintotarpeiden eroista, monet ihmiset kärsivät sairauksista ja toimitahäiriöistä, jotka ovat suoraan seurausta viljojen käytöstä ravintona.

Monet ihmiset kärsivät sairauksista ja toimitahäiriöistä, jotka ovat suoraan seurausta viljojen käytöstä ravintona.


Täysjyvä = ei-hyvä

Jari Ristiranta tutkailee erinomaisessa Ravitsemus ja terveys -blogissaan viime aikaisia tutkimuksia, joissa verrattiin täysjyvää sisältävää ruokavaliota täysin viljattomaan ruokavalioon. Jari löysi neljä hyvän tieteellisen tutkimuksen kriteerit täyttävää tutkimusta, joissa kaikissa täysin viljaton ruokavalio osoittautui terveellisemmäksi, kuin täysjyvää sisältävä.

Jari toteaa blogitekstin lopussa: ”Täysjyväviljan suosittelu ei vaikuta perustuvan tutkittuun tietoon täysjyväviljan paremmuudesta viljattomaan vaihtoehtoon verrattuna vaan joko oletukseen, että kaikki syövät viljaa joka tapauksessa, tai politiikkaan, jonka mukaan viljaa on pakko kuluttaa, koska sitä tuotetaan.”

Postauksesta tuli niin pitkä ja paljon linkkejä sisältävä, että jaoin sen kahteen osaan. Kannattaa oikeasti tsekkailla noita mun linkittämiä artikkeleja, ainakin se Merin suomentama Robb Wolfin kirjan kappale. Seuraava osa postauksesta on tulossa muutaman päivän päästä. Laittakaa sillä aikaa tästä ensimmäisestä osasta heränneitä ajatuksia kommentteihin!

4 views