VELLUN ALLERGIAT HÄVISIVÄT PALEOLLA


Minua on vaivannut heinänuha lapsesta asti, yli 20 vuotta siis. Joka kesä päivästä toiseen samaa niistämistä, aivastamista, silmien punoitusta ym. Antihistamiineilla oireet pysyivät kurissa, mutta eihän se mikään ongelmanratkaisu toki ollut. Ne myös väsyttivät tosi paljon. Viimeisen viiden vuoden aikana oireet olivat vain pahentuneet: kuvioihin tuli mukaan myös hengenahdistusta ja talvipakkasilla esiintyi laajalti atooppista ihottumaa. Heinien lisäksi olen ollut tosi allerginen kissoille, koirille ja hevosille. Yleensä meni varttitunti siitä kun saavuin taloon, jossa oli koira tai kissa, että yllä kuvatut oireet alkoivat. Kannoinkin varalta aina antihistamiineja ja avaavaa lääkettä, jotta välttyisin tukalilta tilanteilta.



Kuva: Linnea Töyrylä


Aloin vuosi sitten miettiä tarkemmin mitä syön ja joskus kevättalvella aloin syödä suurin piirtein paleo-tyylisesti. Ihan nollatoleranssia en ole pitänyt: olutta menee jonkin verran, välillä tulee herkuteltua juustoilla, joskus jotain sipsiä/ranskista, muutaman pizzankin olen kokeillut syödä. Reaktiot ovat olleet isoja ja nämä kokeilut onkin vähentyneet koko ajan. Tänä keväänä taisi olla jokin koivun superkukinta, koska tosi moni tuntui saavan tavallista enemmän oireita koivun siitepölystä. Itsekin olin melko tukossa monena päivänä. Heinäkuussa tajusin aivan yhtäkkiä, että hetkonen, timotei kukkii ympärillä ja minulla ei ole mitään oireita siitä! Uskomaton fiilis n. 20 allergiakesän jälkeen! En käyttänyt koko kesänä mitään allergialääkkeitä.

Varsinainen pommi tulee kuitenkin nyt. Kävin eilen sukulaisen luona, jossa majailee suurikokoinen lyhytkarvainen koira. Huomasin, että toisin kuin aiemmin, tunnin sisällä ei tullut mitään allergiaoireita koirasta. Päätinkin tehdä hc-ihmiskokeen: hankasin kasvojani koiran turkkiin ja syvähengittelin siinä muutaman minuutin ajan! Voin sanoa, että vielä vuosi sitten ilman mitään lääkkeitä olisin saanut varmaan anafylaktisen shokin tai jotain! Nyt huomasin puolen tunnin jälkeen ihan pientä kihelmöintiä kasvoissa, mitään punoitusta ei kuitenkaan ollut. Toinen silmä punoitti vähän muutamaa tuntia myöhemmin. Ja siinäpä ne oireet sitten olikin! Ei minkäänlaista nuhaa, aivastelua, hengenahdistusta sun muuta!

En ehkä suosittele tuollaista kokeilua kenellekään, mutta aika uskomaton fiilis kyllä tuli! Puolisen vuotta paleo-meiningillä ja käytännössä kaikki allergiat veks!

Ei muuta kuin paleo-meininkiä syksyyn!


– Vellu

4 views